Kylmaa kelia, mutta huikeita maisemia (kuin Sveitsissa kesalla) tarjoaa Baños (kylvyt). Olen harrastanut koskimelontaa, tullut koyden varassa vesiputouksia alas koyden varassa ja hypannyt Benjin. Eikohan tama extremeurheilu nyt riita. Kolme paivaa meni sekundaariviidakossa. Oikeaan viidakoon en sitten jaksanut matkustaa kahta paivaa. Siella olisi ollut enemman elaimia ja ehka aidompi tunnelma, mutta myos suurempi malarian riski. Elaimia ei tosiaan paljon nahty, mutta ampiaiset hyokkasivat kimppuumme ja koira puri kevyesti. Muuten nautin hiljaisuudesta ja kanssani matkustaneen Ecuadorilaisen perheen seurasta. Tulipahan ainakin puhuttua Espanjaa.

Huomenna kayn ihailemassa viela n.4000 metrin korkeudessa olevaa kraaterijarvea ja sitten alkaa kotimatka. Paljon jai nakematta ja kokematta eli tanne taytyy tulla uudestaan. Espanjan taidosta on ollut paljon iloa ja apua nytkin, mutta ensi kerralla on paljon helpompaa. Yrittaahan taalla osa turisteista sitkeasti englannilla parjata, mutta kylla se aika toivotonta on.

Kamera hajosi, mutta yritan lisailla kuvia sitten aikanaan kotisohvalla eli siis jo torstaina.

Koulunpito loppui torstaina ja sain todella hienon todistuksen juhlapuheiden saattelemina. Kolme oppilasta 12:sta paasi pitamastani kokeesta lapi (huikea menestys). Olisin halunnut kylla jaada Jipi Japaan, mutta en valttamatta enaa samaan kouluun. Ei oikein huikea menestys ollut tuo opetuskokeilu, mutta tulipahan nahtya. Tasta maasta voisi loytaa kaikenlaisia mahdollisuuksia vahan mielekkaampaankin vapaaehtoistyohon. Ensi kerralla olen viisaampi ja osaan vahan kieltakin.

Nyt olen hyvin eurooppalaistyylisessa kaupungissa nimelta Cuenca. Taa on kun Sveitsista. Paikka on taynna hienoja rakennuksia ja toistaan parempia kahviloita ja ravintoloita. Vuorilla on taas mukava olla rannikon paahtavan kuumuuden jalkeen. Mainitsemastani matkasta paikallisten opiskelijoiden kanssa ei tullut sitten mitaan. Bussi oli ihan hirvee ja 12 tunnin matka yolla ei siina kotterossa houkutellut, joten hyppasimme pois. 

Tanaan paatin sitten viela kerran ottaa muistin virkistykseksi pari espanjan tuntia ja yhen salsatunnin. Kielta ei nakojaan pysty oppimaan hyvin parissa kuukaudessa. Ymmarran hyvin ja osaan kielioppikin, mutta oma puhe on aina vaan takkusta. Se toki riittaa mainiosti asioiden hoitamiseen ja taksikuskien seka kaupan tatien kanssa jutteluun. Muiden turistien kanssa menee aina englanniksi.

Ennen kotiin lahtoa on viela tarkoitus paasta viidakkoon kattoon apinoita, matelijoita, krokotiileja, poppamiehia ym. Niin se vaam aika kuluu.  Enaa viikko jaljella.  Onneksi Suomessa on kesa.

Yritan taas pitkasta aikaa kirjotella tanne jotain. Kaksi edellista viikonloppua meni Montanitassa. Paikka on kuuluisa rennosta hippimeiningista ja surffaukseen sopivista aalloista. Itsekin yritin surffata, mutta ei siita oikein mitaan tullut. Pysyin kai parhaillaan kaksi sekuntia laudan paalla. Oikeita surffareita oli kylla hieno seurata. Paikka on taynna turisteja, baareja ja rihkamakojuja, mutta meininki on jotenkin rento ja sopii vahemman bilehenkisemmallekin. Olutta ja cocktaileja saa joka kulmasta, mutta ei siella paljon juopuneita nakynyt. Pari aamua oli mullakin aika hitaita, enka meinannu paasta ylos ennen puolta paivaa. Aika outoa, kun yleensa heraan taalla kuuden jalkeen.

Tanne Jipi Japan taloon muutti viime viikolla yks kanadalainen tytto ja talal viikolla pari lahes teini-ikaista jenkkia. Toiselta oli varastettu kamera ja kannykka. Ei ollut oikein hyva alku reissulle. Tytto soitteli eilen koko ajan kotiin ja oli lahdossa pois. Tanaan taitaa olla jo rauhallisempi.

Huomenna on mun viimeinen koulupaiva. Tanaan pidin kokeet ja meen nyt niita korjaamaan. Olihan taa kokemus, mutta eipa sita koulua tuu hirveesti ikava. Sinne ei enaa mun jalkeen laheteta ainakaan vapaaehtoisia englannin opettajia. Kaupungin kouluissa oppilaat ovat hieman enemman motivoituneita, mutta  ryhmat ovat todella suuria (50 oppilasta).

Huomenna illalla lahdetaan paikallisten ekoturismin opiskelijoiden kanssa kohti etelaista Ecuadoria. Sielta rupean sitten nousemaan ylospain kohti Quitoa ja Suomea.

Viikonloppuna olin Puerto Lopezissa. Se on ruma turistipaikka meren rannalla. Myos saa on tahan aikaan vuodesta pilvinen, mutta toki lammin. Taalla 50km paassa Jipi Japassa on ihan kesa ja tosi kuuma paivisin. Iltaisin saa on ihan mukava. Olen polttanut nahkani, kun en millaan muista laittaa aurinkorasvaa kaupunkikavelyille.

Mutta siis Lopezista paasee Isla de la plata nimiselle saarelle (hopeasaari), jonka nimi tulee siita, kun kuu paistaa linnuspaskaisille kallioille, jotka hohtavat siten hopeisina. Saari antaa makua siita, millainen Galapagos voisi olla. Saarella on useita mielenkiintoisia lintulajeja (isoja lintuja), joita paasee tosi lahelle. Ainoastaan albotrossin osaan suomentaa. Niiden hautomisen ja seurustelun seuraaminen puolen metrin paasta on tosi mielenkiintoista. Matkalla saarelle näimme valaita ja ennenkaikkea kolme tayshyppya (eli koko valas ilmassa) seka paluumatkalla suuren joukon delfiineita hyppimassa. Merimatka oli aika pitka ja epamiellyttava suuren vauhdin ja aaltojen vuoksi. Lauantaina kavin sukeltamassa, joka oli sekin pitkasta aikaa aika haastavaa ja mielenkiintoista. Merivirtaukset tekivat siita aika hankalaa, mutta hengissa selvittiin. Mielenkiintoisia lajeja nahtiin, mutta pilvisen saan vuoksi nakyvyys ei ollut kovin hyva. Sumatralla oli aikanaan paljon paremmat sukellukset.

Sunnuntaina taalla oli mun synttareitten lisaksi isanpaiva, joten lauantaina oli Lopezissa hilliton kansanjuhla ja bandit seka levyt soittivat aivan kasittamattomalla voluumilla. Olisin halunnut menna nukkumaan puolen yon jalkeen aikaisen heratyksen takia. Ei siita mitaan kylla tullut hillittoman metelin vuoksi.

Taas taalla Jipi Japassa yrittelen epatoivoisesti opettaa englantia taysin oppimiskyvyttomille ja -haluttomille oppilaille, jotka vain haluaisivat leikkia. Kaikkiin paikkoihin sita pitaa ittensa tunkea!?

Paivalla myohastyi tanne tulo. Tahankin vaikutti ne hemmetin vaalit. Sunnuntaina ei mennyt bussia, koska kuski ei olis pystynyt aanestamaan pitkan ajomatkan takia. Toivottavasti saivat kuitenkin hyvan eduskunnan. Lampotila nousi ja kosteus lisaantyi matkan aikana, kun tulimme koko ajan alemmas kohti rannikkoa. Tama paikka ei ole laheskaan niin eksoottinen kuin luulin. Ymparisto on vahan niinkuin Thaimaassa. Talotkin ovat samanlaisia. Koirat ja kukot huutaa oisin, niin etta meina pystya nukkumaan. Myos jotain ihmeen kansanjuhlia jarjestetaan arkipaivina keskella yota. Taalla ei kuitenkaan ole hirvittavan kuuma kuin keskipaivalla. Koyhyys nakyy, mutta se ei ole niin aarimmaista kuin luulin. Ihmisety ovat ystavallisia ja mitaan varsinaista pelattavaa taalla ei ole. Pihalla voi liikkua pimeallakin jos siihen tuntee tarvetta. 

Minut adobtoitiin hyvin toimeen tulevaan perheeseen (vanhemmat+ 2 kouluikaista lasta). Talossa on kolme vessaa ja kolme tv:ta (kanavia on 50). Innostuin taas tv:n katselusta amerikkalaisten elokuvien espanjan kielisella tekstilla myota. Se on tosi hyvaa kielitreenia. Englantia taalla ei puhu kukaan eli olen siis selvinnyt elamani 1. kertaa espanjan kielella yhden viikon. Perheen aiti on kotiaiti, joka tekee paivassa tyttarensa kanssa ainakin kolme tuntia laksyja ruuan laiton ja kotitoiden ohella. Isalla on oma ikkunafirma. Aiti on tosi miellyttava persoona (alkaa kasittako tata vaarin), jolla on aikaa keskustella kanssani ja korjata virheitani. Muiden kanssa en ole viela onnistunut kaymaan pitkia keskusteluja, mutta olen tullut toimeen.

Opetan ihan oikeasti  yhdessa maalaiskoulussa englantia. Siis koulussa ei ole ollut aikaisemmin englannin opettajaa ja olen ilmeisesti oppilaiden 1. varsinainen opettaja. Heilla ei ole oikein mitaan kasitysta koko kielesta, eivatka he voi kasittaa, etta sita kirjoitetaan erilailla kuin lausutaan. He vaan yrittavat arvailla eri sanojen merkitysta. Todennakoisesti he unohtavat kaiken lahtoni jalkeen. Kyseessa on kaytannossa ala-aste ja varsinkin nuorempien kayttaytymisessa ei ole mitaan tolkkua. He potkivat ja lyovat toisiaan ja juoksevat pitkin luokkaa. Oma kielitaitoni ja olemukseni ei oikein tahdo riittaa heidan hillitsemiseensa. Toisaalta he ovat hyvin sympaattisia ja varsinkin tytot ovat oikeasti kiinnostuneita oppimaan englantia. Varsinaisia opettajia ei tunnu ihan hirvettavasti kiinnostavan oppilaiden touhut. Ehka auktoriteettini viela paranee kielitaidon myota.

Kouluun taytyy lahtea 6.45 ja matka kestaa 45 minsaa. Puolen tunnin bussimatkan jalkeen rehtori hakee minut moottoripyoralla tien risteyksesta. Maalle ei mene busseja. Ensi viikolla menen myos yhteen toiseen kouluun kahden kanadalaisen vapaaehtoisen kanssa. Niin tietysti heidan kanssa voin puhua englantia.

Kirjoitan tata tyynen meren rannalla Puerto Lopezissa. Huomenna on tarkoitus sukeltaa ja sunnuntaina menna valaita bongaamaan.

Hei onko nyt muka juhannusaatto? No hyvaa juhannusta! Taalla on lamminta, mutta sateista ja pilvista siis paikallinen talvi.