Huomenna kayn ihailemassa viela n.4000 metrin korkeudessa olevaa kraaterijarvea ja sitten alkaa kotimatka. Paljon jai nakematta ja kokematta eli tanne taytyy tulla uudestaan. Espanjan taidosta on ollut paljon iloa ja apua nytkin, mutta ensi kerralla on paljon helpompaa. Yrittaahan taalla osa turisteista sitkeasti englannilla parjata, mutta kylla se aika toivotonta on.

Kamera hajosi, mutta yritan lisailla kuvia sitten aikanaan kotisohvalla eli siis jo torstaina.

Nyt olen hyvin eurooppalaistyylisessa kaupungissa nimelta Cuenca. Taa on kun Sveitsista. Paikka on taynna hienoja rakennuksia ja toistaan parempia kahviloita ja ravintoloita. Vuorilla on taas mukava olla rannikon paahtavan kuumuuden jalkeen. Mainitsemastani matkasta paikallisten opiskelijoiden kanssa ei tullut sitten mitaan. Bussi oli ihan hirvee ja 12 tunnin matka yolla ei siina kotterossa houkutellut, joten hyppasimme pois. 

Tanaan paatin sitten viela kerran ottaa muistin virkistykseksi pari espanjan tuntia ja yhen salsatunnin. Kielta ei nakojaan pysty oppimaan hyvin parissa kuukaudessa. Ymmarran hyvin ja osaan kielioppikin, mutta oma puhe on aina vaan takkusta. Se toki riittaa mainiosti asioiden hoitamiseen ja taksikuskien seka kaupan tatien kanssa jutteluun. Muiden turistien kanssa menee aina englanniksi.

Ennen kotiin lahtoa on viela tarkoitus paasta viidakkoon kattoon apinoita, matelijoita, krokotiileja, poppamiehia ym. Niin se vaam aika kuluu.  Enaa viikko jaljella.  Onneksi Suomessa on kesa.

Tanne Jipi Japan taloon muutti viime viikolla yks kanadalainen tytto ja talal viikolla pari lahes teini-ikaista jenkkia. Toiselta oli varastettu kamera ja kannykka. Ei ollut oikein hyva alku reissulle. Tytto soitteli eilen koko ajan kotiin ja oli lahdossa pois. Tanaan taitaa olla jo rauhallisempi.

Huomenna on mun viimeinen koulupaiva. Tanaan pidin kokeet ja meen nyt niita korjaamaan. Olihan taa kokemus, mutta eipa sita koulua tuu hirveesti ikava. Sinne ei enaa mun jalkeen laheteta ainakaan vapaaehtoisia englannin opettajia. Kaupungin kouluissa oppilaat ovat hieman enemman motivoituneita, mutta  ryhmat ovat todella suuria (50 oppilasta).

Huomenna illalla lahdetaan paikallisten ekoturismin opiskelijoiden kanssa kohti etelaista Ecuadoria. Sielta rupean sitten nousemaan ylospain kohti Quitoa ja Suomea.

Mutta siis Lopezista paasee Isla de la plata nimiselle saarelle (hopeasaari), jonka nimi tulee siita, kun kuu paistaa linnuspaskaisille kallioille, jotka hohtavat siten hopeisina. Saari antaa makua siita, millainen Galapagos voisi olla. Saarella on useita mielenkiintoisia lintulajeja (isoja lintuja), joita paasee tosi lahelle. Ainoastaan albotrossin osaan suomentaa. Niiden hautomisen ja seurustelun seuraaminen puolen metrin paasta on tosi mielenkiintoista. Matkalla saarelle näimme valaita ja ennenkaikkea kolme tayshyppya (eli koko valas ilmassa) seka paluumatkalla suuren joukon delfiineita hyppimassa. Merimatka oli aika pitka ja epamiellyttava suuren vauhdin ja aaltojen vuoksi. Lauantaina kavin sukeltamassa, joka oli sekin pitkasta aikaa aika haastavaa ja mielenkiintoista. Merivirtaukset tekivat siita aika hankalaa, mutta hengissa selvittiin. Mielenkiintoisia lajeja nahtiin, mutta pilvisen saan vuoksi nakyvyys ei ollut kovin hyva. Sumatralla oli aikanaan paljon paremmat sukellukset.

Sunnuntaina taalla oli mun synttareitten lisaksi isanpaiva, joten lauantaina oli Lopezissa hilliton kansanjuhla ja bandit seka levyt soittivat aivan kasittamattomalla voluumilla. Olisin halunnut menna nukkumaan puolen yon jalkeen aikaisen heratyksen takia. Ei siita mitaan kylla tullut hillittoman metelin vuoksi.

Taas taalla Jipi Japassa yrittelen epatoivoisesti opettaa englantia taysin oppimiskyvyttomille ja -haluttomille oppilaille, jotka vain haluaisivat leikkia. Kaikkiin paikkoihin sita pitaa ittensa tunkea!?

Minut adobtoitiin hyvin toimeen tulevaan perheeseen (vanhemmat+ 2 kouluikaista lasta). Talossa on kolme vessaa ja kolme tv:ta (kanavia on 50). Innostuin taas tv:n katselusta amerikkalaisten elokuvien espanjan kielisella tekstilla myota. Se on tosi hyvaa kielitreenia. Englantia taalla ei puhu kukaan eli olen siis selvinnyt elamani 1. kertaa espanjan kielella yhden viikon. Perheen aiti on kotiaiti, joka tekee paivassa tyttarensa kanssa ainakin kolme tuntia laksyja ruuan laiton ja kotitoiden ohella. Isalla on oma ikkunafirma. Aiti on tosi miellyttava persoona (alkaa kasittako tata vaarin), jolla on aikaa keskustella kanssani ja korjata virheitani. Muiden kanssa en ole viela onnistunut kaymaan pitkia keskusteluja, mutta olen tullut toimeen.

Opetan ihan oikeasti  yhdessa maalaiskoulussa englantia. Siis koulussa ei ole ollut aikaisemmin englannin opettajaa ja olen ilmeisesti oppilaiden 1. varsinainen opettaja. Heilla ei ole oikein mitaan kasitysta koko kielesta, eivatka he voi kasittaa, etta sita kirjoitetaan erilailla kuin lausutaan. He vaan yrittavat arvailla eri sanojen merkitysta. Todennakoisesti he unohtavat kaiken lahtoni jalkeen. Kyseessa on kaytannossa ala-aste ja varsinkin nuorempien kayttaytymisessa ei ole mitaan tolkkua. He potkivat ja lyovat toisiaan ja juoksevat pitkin luokkaa. Oma kielitaitoni ja olemukseni ei oikein tahdo riittaa heidan hillitsemiseensa. Toisaalta he ovat hyvin sympaattisia ja varsinkin tytot ovat oikeasti kiinnostuneita oppimaan englantia. Varsinaisia opettajia ei tunnu ihan hirvettavasti kiinnostavan oppilaiden touhut. Ehka auktoriteettini viela paranee kielitaidon myota.

Kouluun taytyy lahtea 6.45 ja matka kestaa 45 minsaa. Puolen tunnin bussimatkan jalkeen rehtori hakee minut moottoripyoralla tien risteyksesta. Maalle ei mene busseja. Ensi viikolla menen myos yhteen toiseen kouluun kahden kanadalaisen vapaaehtoisen kanssa. Niin tietysti heidan kanssa voin puhua englantia.

Kirjoitan tata tyynen meren rannalla Puerto Lopezissa. Huomenna on tarkoitus sukeltaa ja sunnuntaina menna valaita bongaamaan.

Hei onko nyt muka juhannusaatto? No hyvaa juhannusta! Taalla on lamminta, mutta sateista ja pilvista siis paikallinen talvi.

Tanaan yritettin loytaa myos salsaklubia, mutta kaikki discot ja ravintolat ovat ilmeisesti suljettu sunnuntaina olevien vaalien takia. Taalla holhotaan ihmisia nakojaan enemman kuin suomessa. Jos perjantaina nauttii alkoholia ja/tai tanssii, niin sunnuntaina ei voi tietenkaan aanestaa. Jokaisen on muuten pakko aanestaa eli aanestysprosentti on 100.

Keskiviikkona luulin jo saavani liput Ecuador-Argentiina mm-karsintamatsiin, mutta olivat sitten kuitenkin loppu. Mustan porssin kauppiaat olivat ostaneet liput pois. Koko kaupunki seurasi ottelua, jonka Ecuador voitti. Vetta satoi koko paivan, joten aika pahasti siella stadikalla olis kylla kastunut, mutta tunnelma oli varmaan hieno. No aina ei voi voittaa.

Huonon saan takia on makien paalle kiipeilykin jaanyt vahemmallle. Tanaan menin kyllakin kaupungin laidalla olevalla kabiinihissilla 4100 metriin ja siita kavellen viela vahan ylemmas. Huomenna on viimeinen mahdollisuus kiipeilla ja menenkin retkelle Cotopaxi nimiselle tulivuorelle. Paivan reissulla noustaan 5000 metriin, joka on sekin hamalaiselle ihan riittava korkeus. Olisi ollut mahdollista nousta koko maen paalle n. 6000 metriin, mutta se olis maksanut aika paljon ja vaatinut erikoisvarusteita lopun jaatikko-osuuden vuoksi. Enka tieda olisinko siihen edes pystynyt vahaisen hapen vuoksi eli olisi voinut olla hukkaan heitettyja dollareita. Ecuadorin korkein vuori ja ilmeisesti maailman korkein tulivuori on 6400 metria korkea Chimborazo.

Viimeiset espanjan tunnit ovat takana ja nyt pitaisi sitten parjata omillaan. Sunnuntaina matkustan lahelle rannikkoa Jipi Japaan (lausutaan Hipi hapa) opettamaan englantia ja atk:ta. Bussimatka kestaa 10 tuntia. Harjoittelin tanaan viimeisella kielitunnilla opetuksessa tarvittavia lauseita. Hieman hirvittaa mita siita tulee. Osa oppilaista (12-13v) osaavat kuulemma hadin tuskin kirjoittaa ja lukea. Minun pitaisi pystya opettamaan heille englantia omalla heikolla espanjan kielen taidolla. Seutu on myos hyvin koyhaa, mutta ihmiset ovat kuulemma ystavallisia. Tama luksuselama jaa nyt siis taakse. No siellakin ovat tietysti viikonloput vapaita, jolloin voi menna vaikka tyynelle merelle sukeltelemaan ja valaita bongaamaan.

Tasta ei tullutkaan kiipeilypaiva,  vaan paatin matkustaa oppituntien jalkeen maailman keskipisteeseen. Paikka on siis paivantasaajalla ja Ecuadorilaisten mielesta maailman keskipiste. Pituuspiiri on jotain 75 astetta, etta ota tuosta nyt sitten selvaa. Oli miten oli, paikka oli upeissa puitteissa vuorten kupeessa, niin kuin oikeastaan kaikki paikat taalla. Suuri monumentti on 240 metria itse paivantasaajasta. Museo, jossa esitellaan erilaisia kokeita on sitten oikeallaa paivantasaajalla. Keskella vesi valuu altaassa suoraan, pohjoispuolella vastapaivaan ja etelapuolella myotapaivaan coriolisvoiman takia. Tutkijat vaittavat, etta temppu on huijausta. Eli sen ei pitaisi vaikuttaa ainakaan noin pieniin vesimaariin. Suoraan kaveleminen silmat kiinni ei onnistunut, kun taas munan tasapainottaminen naulan paalle onnistui keskella ekvaattoria (Ecuador on tietysti saanut nimensa tasta). Painommekin putosi kuulemma yhden kilon. Oikeasti vaheneminen on kai vain 0,3%. Taytyy ottaa itsekin vahan enemman selvaa naista asioista. Paikassa on myos museon kuuluisista ranskalaisista maanmittaajista, jotka ovat selvittaneet maapallon muotoa ja paivantasaajan paikkaa ennen gps:n keksimista. Tottakai paikalla oli aika paljon turisteja, mutta sen rauhallisuus, hyva saa ja hyva opas tekivat reissusta kannattavan. Sielta loytyi myos tahan asti parasta ruokaa. Annos on kuvassa. Aika erikoisia mossoja taalla vasataan, mutta ihan syotavia ovat.

Tanaan tanne pitaisi tulle nelja kanadalaista vapaaehtoista, jotka lahtevat jo keskiviikkona samaan kaupunkiin opettamaan, mihin itse olen menossa ensi viikolla.

Tanaan kiersin pienin ryhman kanssa Cuicochan kraaterijarven. Paikka oli aivan uskottamon hieno. Kuvat eivat tee sille oikeutta. Jarvi on 3000m korkealla ja "penkereet" sen ymaparilla nousevat aina 3500m asti. Kesti 4 tuntia kiertaa sen ymapari ja meinas valilla vahan hengastyttaa. Lopuksi veneilimme muiden turistien kanssa jarven keskella olevien saarten ymapari. Suurin osa turisteista tekee siis vain taman veneretken. Jarven kiertaminen vaatii jo vahan kuntoa. Jarvessa oleva kraateri on edelleen aktiivinen ja jarven veden lampotila on 16 astetta, vaikka normaalisti tuolla korkeudella sen kuuluisi olla vain 9 astetta. Jarven kohdalla oli joskus todella korkea tulivuori. Saa muuttui koko ajan pilvisesta aurinkoiseen, mutta onnistuin ilmeisesti polttamaan naamani, kun kaikki siita huomauttelee.

100 kilsan matka Otavaloon Andien halki tarjosi myos huikeita nakymia. Taalla on varmaan yli neljan tonnin makia sata.  Kylla niista yks vois riittaa Suomeenkiin. Yritan ensi viikolla nousta pari semmosta makea ja kattoa sitten riittaako rahkeet viiteen tuhanteen metriin. Tanaan jo huomasin, etta helppoa se ei tule olemaan.  Andien alue on myos aika kuivaa, mutta kuitenkin vihreaa. Tien varsilla kasvaa kaktuksia.

Noiden leppoisten paikkojen jalkeen Quito tuntuu taas hieman ahdistavalta, mutta ensi viikko pitaisi taalla viela viettaa opiskellen ja kiipeillen. Minun tapauksessa kiipeily tarkoittaa siis vain maen paalle nousemista.

Yllattaen kirkot ovat tarjonneet huikeita elamyksia, ehka ei nyt ihan uskonnollisia, mutta kuitenkin. Katedraalin torniin paasi ihan huipulle ja viela sen tornin ulkopuolelle. Virheaskel olisi johtanut maallisen vaelluksen paattymiseen, mutta nakymat olivat hienot. Yks toinen kirkko oli sisalta kokonaan kullattu. Tanaan naky ekat inkkaribandit. Suomessa niista ei jaksa kiinnostua, mutta tanne ne sopii. Soitinkauppoja on paljon ja elektroakustisen nailonkielisen kitaran sais 150 dollarilla eli 100 eurolla. Kiusaus olis suuri, mutta mitenkahan sen saisi kotiin asit ehjana.

Niin paikallinen valuutta on siis amerikan dollari. Hintataso on huokea. Lounaat maksaa 2 dollaria ja olut dollarin. Bussit on aina ihan jarkyttavan taynna ja jossain vaiheessa pitas yrittaa lyoda se 25 senttia rahastajan kateen. Se olisi varmaan mielenkiintoinen ammatti, joka ei sovi heikkohermoisille ja huonokuntoisille. Heidan tehtava on siis saada 25 senttia jokaiselta matkustajalta. Kerran en saanut maksettua ja se lahti juoksemaan peraan. Nyt jo uskon sen, etta pimean tultua taalla ei paljon kannata liikuskella. Se on sinansa vahan tylsaa, koskaa pimeys tulee ennen seiskaa illalla. No jaapahan aikaa opiskeluun ja surffailuun. En olis uskonu, etta ekalla lomaviikolla heraan joka aamu seiskalta ja meen kympin jalkeen nukkumaan.

On taa ihan ok kaupunki, mutta ei haittaa yhtaan haipya taalta reilun viikon paasta. Pienemmissa kylissa on sitten vahan rennompaa. Huomenna ois ekat salsatunnit. Katotaan miten lantio lahtee irtoomaan